The Puute plays Liimanarina - Live at Le Piss 12"

the puute play liimanarina the puute play liimanarina
 

Olli Pauke Puutteesta ja Liimanarinasta:  
 

Eniten levyjä Amerikassa myynyt suomalainen, anarkistista folk-rockia tai outlaw country-punkkia (tai vaikka, VITTU, avantgardistista AOR:ää äijien omasta mielestä) soittava Liima-VITUN-narina julkaisee ensimmäisen live-äänitteensä lähes neljännesvuosisadan mittaisen maallisen vaelluksensa aikana.

Kyseessä on myös kautta aikain ensimmäinen kerta, kun he ovat antaneet KENEENKÄÄN tallentaa live-

esityksensä suosilla. Itse he eivät ole kuulemma joko vaivautuneet tai edes halunneet nauhoittaa omia esityksiänsä, saati sitten kuunnella niitä. "Mua ei oo koskaan kiinnostanu mikään, missä mää oon itte mukana, muuta ku tekovaiheessa. Sit ku se on ohi, siirryn mieluiten muitten harrasteitten pariin. Seuraava levy, seuraava keikka on aina tärkeempi ku edellinen" perustelee bändin perustanut laulaja-kitaristi Ölli "amoco cadiz" Valdez-Pauke, joka on tehnyt kaikki Liimiksen sanat paitsi ne, jotka suomen kielen kehittäjä Mikael "Kokis" Agricola keksi sitä ennen.

 

Pölyttyneistä historiankirjoista hämähäkinseittien seasta käy ilmi, että Liima-FUCKING-narinan edellinen

julkinen esiintyminen taisi olla Dublinissa 16.6.1904. Syynä LN:n [amerikanenglantilaisittain, Ellenin] hiljaiseloon 90-luvun lopusta lähtien on ollut lähinnä se, että Ölli ön öleillyt/asunut pidempiä periodeja Pohjois-Ameriikoissa ja Brittein saarilla, selittämättömästi bääasiallisesti B:llä alkavissa baikoissa... Boise Idaho... Bethlehem... Belfast, Bristol, Brixton, Brrrrrrrrum. Omien sanojensa mukaan Olli on nytkin tullut käymään vain eikä olemaan tässä "brezhneviläisessä poliisivaltiossa, missä juoruilu ja selkääniskut ovat tulleet uskomisen ja piittaamisen tilalle."

Paukkeen mielestä tälläkin tasolla indie rock-bisneksessäkin on loppupelissä kyse vain hyväksikäyttäjistä

ja hyväksikäytetyistä. "Mikään ei sais maksaa mitään, kaikki pitäis tehdä ilmatteeks... something for nothing

is everybody's plan." Oh yes, indeed.

 

Meanwhile, LN:n kaikilla muillakin levyillä Halloweenina trumpettia ja jouluisin rumpuja soittanut Karri Laita-ineen on piirrellyt sarjakuvia ja suttaillut vessojen seiniä. Bändin muut nykyiset jäsenet, svenska talande bättre folk, lead guitaristi Lasse Pitäkää-auranne Larsson ja bassoa pelaava Teemu B-52 Widow ovat paremman bändin [ja ties minkä muun] puutteessa soitelleet The Puutteen lisäksi mm. Grandma Kickers- ja Childmole Station-poppoissa. Tulevalla "Kanerva presidentiksi, Vanhanen Jeesukseksi kaikille teille" Suomen kiertueella Liimanarinaakin legendaarisemman (jos se on edes mahdollista - no, ainakin enemmän sotureitansa matkan varrella menettäneen) Cockpits-orkesterin Roope "Kroisos" Oman-onnensa-Seppälä tuuraa Teemu-Petteriä bassossa, koska poeka itte on halvoilla lomamatkoilla toisten ihmisten puutteessa ja kurjuudessa aurinkoisessa Uudessa Belsenissä.

 

Puutteen perusti pari kesää sitten Dallapé-puistosta ja Porttikongista löytyneiden Lassen ja Teemu-Ingridin kanssa

Pauke poiketessaan pääkaupunkiseudulla pelkkänä turistina jostain "saatanasti suuremmasta ja urbaanimmasta

kaupungista, missä purettiin 3 kertaa korkeempia talojaki ku Hellsingin korkeimmat ees on". Pillunpuute Perusnegatiivisuus Yleinen Saamattomuus & Tappiomieliala-nimihirviöstä The Puutteeksi päätynyt bändi ei saanut sekakäyttöpingikseltä suoraan sanottuna MITÄÄN aikaan. 

Joten, 23.9. männävuonna puolivillaisilla lupauksilla Lignelistä [ei Piispasesta] & piparista Blonde On Blondelta

Puutteessa oleville pojille kun palkkioks' tarjottiin (ja joku kuulemma kumpaakin saikin, pienenä anekdoottina, btw)

pissan-, paskan- ja peräti [!!?] pimpsanhajuisessa Lepakkomies-luolassa live-esiintymisestä, päätettiin mennä sieltä missä aita on matalin = turvauduttiin tietenkin LN-klassickoihin... 

Nynnäitä VITUN Suomirokin kiistattomia, kiisteltyjä kulmakiviä voi turvallisessa eurooppalaiskodissaan (vaikka

tätäkin levyä myydään Amerikassa enemmän kuin mitään missä ainaka Teemu ollu messissä) vain ja ainoastaan

vinyylimuodossa ihmetellä kuin marsilaisten laskeutumista jokainen Jimmy ja Sue, joka paikalle ei päässy.

Lyriikat kyseisiin live-versioihin löytyy yksinoikeudella @ www.ikuisuus.net/ln.htm

Samasta osoitteesta voi yrittää tilata Öllin tamperkelelaisen musiikillinen Iraqin sota-projektin, Mato-FAKING-meren

live-kasettia, jota tätä kirjoitettaessa on about 4 kpl jäljellä. 

This way, that way: 9 biisiä mielenterveydelle vaarallista maalaismusaa jostain muualta ku maalta - tai kaupungista - tässä, NYT (N.Y.C.?) - ei ehkä enää huomenna... Kanerva! Berlusconi!! Osama bin Laden!!! Saimaan blonde!!!? 
 

- Ölli F.F.F. Päuke